fbpx

Minun tarinani

Olen Kristiina, äitiysliikuntaan ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin erikoistunut valmentaja ja kuuden lapsen äiti.
Ammatillinen polkuni on ollut monipuolinen, antoisa ja myös omakohtainen omien raskauksieni ja oman äitiyteni myötä. Vaikka kaikkien ihmisten hyvinvointi on lähellä sydäntäni, erityisen läheisenä itselleni koen äitien hyvinvoinnin.
 Koen tekeväni tällä hetkellä unelmieni työtä.

Liikunta on ollut luonteva osa elämääni
Olen pelannut pesäpalloa, ringetteä ja salibandya, olen luistellut, käynyt erilaisissa jumpissa ja treenannut kuntosalilla.
 Myös luonto on aina ollut minulle tärkeä, pidän retkeilystä metsässä sekä vaeltamisesta tunturimaisemassa. Nykyään koko kahdeksanhenkinen perheemme osallistuu retkillemme kävellen, hiihtäen tai läskipyörillä liikkuen. Perheemme nuorimmat kulkevat mukanamme joko vaelluskärryissä tai rinkassa. Myös kantoreppu Manduca on ollut ahkerassa käytössä tunturivaelluksillamme.

Olen alkuperäiseltä ammatiltani farmaseutti.
Olin jo opiskeluaikoinani kiinnostunut ihmisen fysiologiasta ja anatomiasta, erityisesti siitä, miten voisimme itse vaikuttaa elimistömme toimintaan. Työskennellessäni farmaseuttina jatkoin ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisäämisen keinojen pohtimista. Kiinnitin huomiota siihen, miten suuri elintapasairauksien määrä ihmisten keskuudessa oli. Pohdin sitä, miten voisimme vähentää lääkkeiden käyttöä muuttamalla elintapojamme, ja miten eri sairauksien kanssa elävien ihmisten elämänlaatua voitaisiin parantaa. Siitä lähti ajatus kouluttautua liikunnan ja hyvinvoinnin pariin.
Kouluttauduin hyvinvointivalmentajaksi, kuntosalivalmentajaksi sekä personal traineriksi. Koulutukseni ansiosta sain oman kokemukseni lisäksi erittäin hyvän ja mielenkiintoisen tietopohjan ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisäämiseksi.
Työskennellessäni yksilövalmentajana saimme yhdessä aikaiseksi hienoja tuloksia; monta elämäntapamuutosta kohti parempaa painonhallintaa ja terveempää elämää.

Olen ammattieni lisäksi kuuden lapsen äiti.

Omien raskaus- ja palautumiskokemusteni myötä kiinnostuin äitiysliikunnasta, halusin auttaa äitejä palautumaan synnytyksestä lempeällä ja turvallisella tavalla.
 Opiskelin äitiysliikunta-akatemiassa äitiysliikuntavalmentajaksi. 
Koulutus sisälsi teoriaa, mutta paljon myös käytännön opettelua. Kävimme läpi erilaisia tutkimustapoja ja testauksia, joiden avulla voitaisiin suunnitella yksilöllinen harjoitusohjelma jokaisen synnyttäneen naisen tarpeet huomioiden. Opiskelimme erilaisten esimerkkien kautta hyvin käytännönläheisesti ja konkreettisesti muun muassa lantionpohjalihasten ja poikittaisen vatsalihaksen toimintaa sekä synnytyksen jälkeisiä keskivartalon ja lantionpohjan toimintahäiriöitä. Perehdyimme myös viisiportaiseen harjoittelumenetelmään, josta on ollut hyötyä sadoille synnyttäneille naisille.

Omat erilaiset raskaustarinani ovat antaneet minulle paljon kokemuksia ja ajattelemisen aiheita ammatilliselle polulleni.
 Huomasin esimerkiksi, että synnytysten jälkitarkastusta tehneillä lääkäreillä ei välttämättä ollut riittävästi ammattitaitoa tai resursseja antaa minulle tarkempia jatko-ohjeita palautumiseen ja keskivartalon tuen kuntouttamiseen. Myös vatsalihasten erkaumaa ei minulta koskaan tutkittu jälkitarkastusten yhteydessä. Sain muun muassa luvan harrastaa kovaa liikuntaa, vaikka keskivartalon tuki oli vielä heikkoa ja kärsin vatsalihasten erkaumasta.

Mamamove Kristiina Savela

Kuuden synnytyksen myötä olen oppinut, että maltti on valttia. Liiallisella kiirehtimisellä kovan liikunnan pariin olisin voinut aiheuttaa itselleni elinikäiset ongelmat. Koen erittäin tärkeäksi, että äitejä osattaisiin ohjeistaa liikkumaan sekä raskaana ollessa että synnytyksen jälkeen oikealla tavalla, jotta vältyttäisiin jälkeenpäin ilmeneviltä ongelmilta kuten selkäkivuilta, virtsankarkailulta, pömpöttävältä vatsalta ja yhdyntäkivuilta.
Aion tulevaisuudessa kouluttautua lisää, kartuttaakseni ammattitaitoani ja tietoani äitiysliikunnasta, auttaakseni äitejä palautumaan synnytyksestä optimaalisesti ja välttämään heikosta palautumisesta koituvia ongelmia. Tällä hetkellä opiskelen työni ohessa Liikunnanohjaajan tutkintoa Lapin Ammattikorkeakoulussa.


Suosittelen lämpimästi kaikille äideille liikuntaa sopivalla tavalla myös raskausaikana. Vaikka liikunta ennen raskautta olisi ollut vähäistä, olisi tärkeää aloittaa liikunta viimeistään silloin, kun tulee raskaaksi. Liikunnan avulla tuleva äiti jaksaa ottaa huomattavasti paremmin vastaan kehon fysiologiset muutokset. Keho myös kestää ja jaksaa paremmin tulevan synnytyksen kovan rasituksen, joka voi olla hyvinkin pitkä ja raskas. Tämän lisäksi liikunta nopeuttaa synnytyksestä palautumista ja pitää mieltä virkeänä.

Jos koet, että voisin olla Sinulle avuksi, ota rohkeasti yhteyttä.


Jutellaan äitiydestä, arjesta ja elämäsi hyvinvoinnista. 
Jaan mielelläni osaamistani juuri Sinua auttaakseni.

Koulutukseni:

Hyvinvointivalmentaja
Kuntosalivalmentaja
Personal Trainer
Äitiysliikunnan peruskoulutus
Äitiysliikunnan jatkokoulutus
Vatsalihasten erkaumakoulutus
Äitien ravinto-ohjauksen peruskoulutus
Liikunnanohjaaja AMK – opiskelut menossa

Kristiina

Kristiina Savela Mamamove